Home/Blogi/Äitiysfysioterapia/Kadonnut keskivartalo

Mistä kaikki alkoi?

Nyt haluan kertoa Teille mistä kiinnostukseni lantionpohjan fysioterapiaan on lähtöisin. Palataanpa ajassa reilut 6 vuotta taaksepäin jolloin odotin esikoistani..

Raskaus nro1

Kaikki meni hienosti raskausaikana, joten jatkoin liikkumista ja kuntosalilla käymistä melkeinpä samaan tapaan kuin ennen raskautta. En antanut ison masun häiritä bodypumpissa käymistä, enkä liion säästellyt hyppyjä jumpissa. Mihinkään ei koskenut ja töissäkin jaksoin hyvin aina äitiyslomalle saakka.

Vauvan syntymän jälkeen, heti kun sairaalasta kotiuduttiin, lähdettiin vaunujen kanssa lenkille ja ei aikaakaan kun olin taas salilla rautaa vääntämässä. Huh, sanon minä, vaikka itse sanonkin!

Raskaus nro2

Edellinen tarina ei toistunut kun neljän vuoden jälkeen aloin odottaa toista lastani. Raskausaikana koitin jatkaa liikkumista normaaliin tapaan, muttei se onnistunutkaan enää. Mitä tapahtuu? Selkää särkee, supistelee, nivusia ja lonkkia jäytää..

Neuvolassa ja lääkärin vastaanotolla kehotettiin rauhoittamaan tahtia ja jouduin jäämään töistäkin pois kun etukumara työasento oli mahdoton hallita ilman tuskaa alaselässä. Kolme kuukautta ennen laskettua aikaa jopa kävely kävi hankalaksi häpyliitoksessa tuntuvan polttavan kivun vuoksi. Nukkumaankaan ei kyennyt ilman tyyny viritelmiä jalkojen (ja milloin minkäkin ruumiinosan) alla tai välissä. Loppu odotusajasta oli huumori koetuksella..

Vauva syntyi ja olin innoissani että NYT pääsen taas liikkumaan kun iso masu ei ole esteenä. Lenkit vaunujen kanssa aloitettiin heti kun sairaalasta kotiuduttiin. Tällä kertaa vauhti oli sellainen että mummot rollaattoreilla pyyhki ohi leikiten. Pelkän kävelyn aikana alaselkä, lonkat, häpyliitos, lantio ja keskivartalo rutisi ja muljuili. En silti antanut periksi vaan 6 viikkoa(!) synnytyksestä lähdin salille koska häät olisi muutaman kuukauden päästä ja vartalo pitäisi saada sitä ennen ”tikkiin”. Sinne sitten sumokyykkyä ja maastavetoa kiskomaan selkäkivuista huolimatta. No ei mennyt ihan niin kuin strömssössa..

Mitäs sitten tapahtui?

Ihmettelin että mikäs se on vikana kun keskivartalo ei tiivisty vaikka kuinka treenaan ja katson mitä suuhuni laitan. Masu on sen näköinen niin kuin olisin taas raskaana! Ja selkäkin on koko ajan kipeä. Mikä pahinta; pissat lirahtaa housuun kesken jumpan.

Vartalon painopiste muuttuu, nivelsiteet löystyvät ja lantionpohja sekä vatsalihasten välinen kalvorakenne ovat rasituksessa jo raskaudesta itsestään.

Nyt riittää!

Se että peilistä näkyi urheilullisen näköinen nainen ei kertonutkaan koko totuutta kehon kunnosta. Keskivartalo oli saanut tarpeekseen raskauksien tuomista venymisistä ja pinnallisten lihasten rääkkäämisestä. Voimansiirto ylä-ja alavartalon välillä ei toiminut enää normaalisti kun keskivartalon hallinta oli pettänyt. Haloo! Miksi ymmärtänyt aiemmin, olenhan fysioterapeutti?

Lantionpohjan ja erkauman kuntoutuksen koulutukset ahmittuani nälkä vaan kasvoi. Nyt kaikki mikä liittyy tai edes sivuaa näitä mielenkiintoisia aiheita, ovat minulle intohimoisia tutkimisen ja oppimisen kohteita. Haluan tietää kaiken!

Kohti vahvaa keskivartaloa

Minun kohdallani mentiin niin sanotusti ”takapuoli edellä puuhun”, mutta onneksi voin toimia varoittavana esimerkkinä muille.

Lantionpohjan ja syvien keskivartalon lihasten harjoittelun kautta olen päässyt rakentamaan itselleni sitä pari vuotta(!) kadoksissa ollutta keskivartaloa ja voin kertoa että olen tyytyväinen saavuttamiini tuloksiin. Ei enää selkäkipua salin jälkeen, ei pissan lirahduksia pitkällä juoksulenkillä (tai tyttären kanssa trampoliinilla pomppiessa) ja masukin näyttää nyt aika kivalle, vaikka itse sanonkin!

Pointtina on siis se että raskausaikana tulee treenata ymmärtäen ja ottaen huomioon raskauden aiheuttamat muutokset kehossa. Vartalon painopiste muuttuu, nivelsiteet löystyvät ja lantionpohja sekä vatsalihasten välinen kalvorakenne ovat rasituksessa jo raskaudesta itsestään. Pidetään siis huolta kehostamme raskauden aikana kehoamme kuunnellen ja sen palautumista silmälläpitäen. <3

Puhelin: 040 – 722 3497 / Sähköposti: marianna (ät) fysiofemi.fi
Created with love by Wiisas Crew